Saturday, October 9, 2010

Muumipitoinen lahjavuori

 Koeviikko, armoton väsymys, autokoulun aloittaminen,...
Kaikkea tätä on elämäni sisältänyt viime viikkoina. Mm. näiden takia kaikenlainen näpertely on jäänyt hyvin vähälle, joten mitään uutta ei ole ollut esiteltäväksi. Nyt on kuitenkin koeviikosta selvitty melko kunniakkaasti, yöunien määrää on lisätty ja auto liikkuu jo aika vauhdilla, joten aikaa ja energiaa alkaa olla muullekin. Tarkoitus olisi saada eräs mekkoprojekti valmiiksi ja järjestää aikaa myös neulomiselle sekä ompelulle. Jotain olen kuitenkin ehtinyt tehdä jopa koeviikon kiireessä....

Minulle erittäis rakas ystävä täytti vuosia syyskuun lopussa ja päätin että tänä vuonna lahjani hänelle on monivaiheinen. Aloitin pyytämällä ystävääni sulkemaan silmänsä ja kaivoin esille munkin, johon tökkäsin kynttilän ja kannustin ympärillä olevat kaveritkin mukaan onnittelulauluun. Ystäväni ei ole täytekakkuihminen, joten munkki oli paljon toivotumpi synttäriherkku.

Tästä jatkoin lahjoilla. Ensimmäinen paketti oli tylsä, Fazerin sinistä. Kaikki lahjat oli tosin pakattu kauniiseen Muumi-paperiin, joten paketti herätti silti toivottua riemuhihkuntaa.

Toinen paketti sisälsi taannoiselta Ikea-seikkailulta löydetyn kalajääpalamuotin. Tämän lahjan sopivuuteen liittyi käymämme keskustelu siitä, että jääpalojen pitää olla kivan muotoisia, eikä mitään kuutioita.



Seuraavaksi ystäväni sai käteensä lahjakortin, jolla hän sai lunastaa itselleen haluamansa Muumi-palapelin, jota olimme yhdesäs ihailleet. Nämä 1000 palan palapelit oli kuvioitu kauniisti Kuka lohduttaisi Nyytiä -kirjan kuvilla ja ystäväni valitsi näistä palapeleistä tämän.






Lahjan viimeisessä osassa päästiin varsinaiseen DIY-osastoon (mun lahjojenpaketointitaidoilla paketteja ei voi ylpeydellä sanoa itse tehdyiksi..). Löysin näiden kankaiden kanssa samalla kertaa kirpparilta myös erään tyynyliinan, mutta koska tiesin heti siitä tulevan lahja tälle ystävälle joka lukee tätä blogia, en sitä voinut näytille laittaa vaan se piileskeli kangaskasojen alla kunnes näytin sille saksia ja ompelukonetta.


Tuon tyynyliinan kuviointihan oli dinosauruksia ja niistä syntyi suuret taskut mustan kangaskassin kylkiin. Ystävälläni on menneisyydessää (ja oikeastaan nykyisyydessäänkin) dinosauruskausi, joten tämäkin oli täysin hänelle sopiva juttu. Dinot ovat siis isot taskut joihin mahtuu vaikka puhelin makoilemaan eikä se näinollen katoa laukun syövereihin. 


Jokainen lahjan osa oli saajan reaktioista päätellen toivottu, mikä tietenkin ilahdutti minua. Itse tehdyn osuus jäi tällä kertaa aika pieneksi, mutta eihän kaiken tarvitse aina itse tehtyä olla, kunhan sopivat saajalleen.

Opettajien lomautusten takia syyslomamme venyy lähes kaksiviikkoiseksi ja näistä viikoista vietän puolitoista bussimatkaille Puolassa, Saksassa ja Italiassa. Yritän tehdä ennen sitä varastoon edes jotain pientä tänne blogin puolelle sekä olla ahkera bussineuloja, jolloin matkalta palatessani minulla olisi jotain esiteltävää (shoppailujen lisäksi..)


Ps. Elinan arvonnassa on jaossa ihanat korvikset, käykää ihmeessä osallistumassa!

2 comments:

  1. niin mä kysyisin että paljonko maksais jos sä tekisit mullekkin tälläisen? :3 dinosaurus kassi ois yli mehevä <3 jos sua yhtään innoistais myyrä mullekkin täällästä niin ilmottele ittestäs socru92@gmail.com

    niin palaillaan :D

    ReplyDelete
  2. kommentti: Ikävä kyllä mulla ei oo tota dinokangasta enempää, tyynyliinassa oli ainoastaan noi kaksi kokonaista dinoa, joten kassi on ja tulee olemaan uniikki. ):

    ReplyDelete

Palautetta sekä muita viestejä otetaan ilolla vastaan sieltä ruudun toiselta puolelta!
- Lotta

Feedback or just a simple hello from a reader is greeted with open arms!
- Lotta