Erään penkkaripuvun tarina

Olipa kerran pieni 15-vuotias tyttönen, joka yritti keksiä isosiskollen mainiota penkkaripäivän asua. Ehdotuksia lenteli koko pitkän bussimatkan ja vaikka sisko päätyi aivan toisenlaiseen asuun, jäi eräs idea tämän tyttösen alitajuntaan. Kolme pitkää vuotta kului, tytöstä tuli abiturientti. Oli aika kaivella idealokeroita ja kehitellä omaperäistä ja hauskaa asua itselle. Tyttö tiesi, että tahtoi olla jokin esine. Hän muisti tuon isosiskolle kolme vuotta aiemmin puolitosissaan heittämänsä idean, joka lähti kehittymään. Tyttö tiesi, että puku olisi suuritöinen ja epäkäytännöllinen, mutta samalla hauska ja omaperäinen. Siinä se oli, hänen penkkaripukunsa!

Tyttö kulutti tunteja ommellen metallikaaria kiinni vanhoihin peittoihin, hän silppusi vanhoja lakanoita ja ompeli niitä yhteen asun päälikerrokseksi. Tyttö maalasi kangassuikaleita punaisiksi ja ompeli ne kiinni huppukankaaseen. Vihdoin, hieman ennen kahdeksaa penkkariaamuna tyttö julisti pukunsa valmiiksi. Tyttö pukeutui valkoisiin sukkahousuihin, viritti päällensä punaisen ja valkoisen neuletakin, valkoiset villasukat ja punaiset tennarit. Hän sulloutui puku päällä autoon ja herätti yleistä hilpeyttä kanssa-autoilijoissa. Tyttö saapui koulun pihalle ja vääntäytyi ulos autosta. Hän kirvoitti heti naurut erään ensimmäisen vuosikurssin opiskelijan suusta, mutta käveli pystypäin kouluun sisään. Siinä hän taapersi kori kädessään, polkagris-karkkikeppi.

Päivä sujui nopeasti, paljon nopeammin kuin valtaisan puvun valmistus. Puvun epäkäytännöllisyys kävi ilmi välittömästi, koko ajan sai olla varomassa muita ihmisiä, näkökenttä kun oli hieman rajallinen. Myös ovista mahtuminen sekä kahvipöydässä istuminen vaativat pientä akrobatiaa. Olihan puvun selkärankana alumiinikaari sekä muita metalliosia. 

Yläasteen oppilaat olivat ilkeitä, he ryöstivät tytön pikkupikkupikkupikkuserkkukarkkikeppejä suoraa korista, eivät kysyneet lupaa tai kiittäneet. Pienet päiväkotilapset olivat kuitenkin herttaisia, heille tyttö antoi karkkia mielellään. Rekan lavalle kiipeäminen oli myöskin suuri taidonnäyte, mutta lavalle päästyään takareunaan, puoliksi ulos lavalta törröttäen tyttö sai pukunsa asettumaan lähes hyvin. TJ0-huudot kaikuivat, karkkia lenteli ja ihmiset hymyilivät ja vilkuttivat. Tyttö oli iloinen. Tämä on niitä harvoja päiviä vuodessa, kun ihmiset hymyilevät ventovieraille ja saattavat sanoa jokusen sanankin. Rekan lavalta alas taiteiltuaan tyttö kohtasi ilkeän isosiskon, joka tuli heti vaatimaan osaansa valtavasta herkusta. Silloin meni tytön suu mutruun.

Selvittyään kaikenmoisista karkinvinkujista tyttö ahtautui jälleen autoon ja körötteli jälleen hilpeiden katseiden saattelemana kotiin. Kotiportailla hän kääntyi vielä katsomaan taakseen ja vilkutti hymyillen joukolle lapsia, ennen kuin kirmasi sisään valmistautumaan abiristeilylle lähtöön. Mutta se onkin aivan toinen tarina.

Parveilua käsissä

Kuten niin monet muutkin, unohdun minäkin monesti selailemaan Ravelrya ja sen käytöistä löytyviä ihania ohjeita. Kerran eteeni osui ihana lintutumppuohje, jota lähdin innoissani kokeilemaan.

Ostin ihanan violettina hehkuvaan Wetterhoffin Veto -lankaa, harmaa on Novitan Nallea (puikot muistaakseni 4mm). Hyvin toimivat yhdessä, vaikka Veto onkin ihanan pehmeää ja Nalle, no, kyllä te tiedätte miltä nuo langat tuntuvat.. 

Löydätkö allaolevasta kuvasta kolme lintua?

Ensimmäinen lapanen valmistui hurjaa vauhtia, malli oli kiva lyhyinen langanjuoksutuksineen ja sopivan vaihtelevuutensa ansiosta. Toisen lapasen puolivälissä kirjoneule alkoi kuitenkin tökkiä ja pahasti. Lapasissa ja sukissa on aina se huono puoli, että ensimmäisen jälkeen täytyy tehdä vielä se toinen. Ja ihan samanlainen. Pitäisi varmaankin opetella neulomaan kumpaakin lapasta samaan aikaan, niin kynnys alottaa parin toinen poistuisi kokonaan.

Valmiit niistä kuitenkin tuli, ja suloiset kuin mitkä! Kämmenselän puunoksilla istuvat linnut ovat oma suosikkikohtani, mutta kyllä rannetta kiertävät linnut sekä kämmenen linnunjalat ovat myös hauskoja. Noista kummallisista peukalolinnuista puhumattakaan!

Pitsiset pohkeenpuristajat

Päätin nyt naputella tällaisen pikamerkinnän, ihan vain saadakseni jotain muuta ajateltavaa kuin huomisen ruotsin kuuntelun, tämänpäiväisen englannin kuuntelun (joka meni ehkä ihan kivasti, kiitos kysymästä!) ja erityisesti edelleen keskeneräisenä lattialla retkottavan penkkaripuvun, jota olen sormenpäät hellinä väkertänyt koko illan.

Kaipailin tässä taannoin sinisiä villasukkia varastooni, sekä neulottavaa mummolavierailulle (en osaa enää lähteä minnekään ilman lankaa ja puikkoja, huolestuttavaako?), joten yhdistin nämä kaksi kaipuun kohdetta, ja matkalla mummin ja vaarin luokse poikkesin lankaostoksille. Koska Prisma petti minut lankavalikoimallaan täysin (missä itseään kunnioittavassa lankaa myyvässä liikkeessä ei ole esim. mustaa 7veikkaa??), menivät suunnitelmani täysin uusiksi. Silmiini osui onneksi Novitan sukkalehti, jota pikaisesti selailtuani pääsin kassalle lehden ja tummansinisen langan kanssa.

Koska pohkeen ovat massiivisen kokoiset, ei sukkamallin valinta ollut ehkä kaikkein onnistunein. Tai ainakin varsista olisi pitänyt tehdä reilusti lyhyemmät, sillä nyt varren yläosan pitsi kinnaa ikävästi, vaikka neuloin pitsiosuuden suuremmilla puikoilla. Nätti tuo pitsikuvio joka tapauksessa on, ja sukat ovat kuitenkin olleet käytössä. Jos joskus päädyn neulomaan toiset sukat tällä mallilla, tiedän tehdä varresta lyhyemmät, tai kenties kokonaan pitsineuletta. Sukkalehdestä löytyy tosin niin monta ihanaa mallia, että saman mallin toiseen kertaan neulomiseen saattaa vierähtää tovi jos toinenkin.

Malli: Novitan Sukkalehdestä

Puikot: 4 mm (4,5 mm pitsissä)

Lanka: 7 veljestä

(Mikä ihmeen sulkumania minuun tänään iski? No, laitetaan yo-paineen piikkiin tämäkin..)

Päällepantavaa pikkurahalla

Joskus loppusyksystä teimme perheen naisväen kesken yhteisen aletilauksen H&M:n nettikauppaan. Minulle ei montaa asiaa paketista kuoriutunut, ja lempparijuttukin vaati pientä hiomista ennen käyttöönottoa.

Bongasin nettikaupan vaatetulvasta kivasta kukkakankaasta tehdyn mekon, jonka yläosa oli kuitenkin kamala.  En lämmennyt sen kankaalle erityisesti, eikä yläosan malli sovi minulle yhtään. Lopulta vilkaisin mekon hintaa, joka sai minut tilaamaan klikkaamaan ostoskoria. 1,95 euroa.

Mekon helmassa olleet taskut ovat samaa kangasta yläosan kanssa, mutta niin pienessä kohtaa ja taskuissa (onko rakkauteni taskuihin vielä jollekin epäselvä?) ei haitannut yhtään, vaikken edelleenkään värimaailman suurin fani olekaan.

                 

Päädyin (mielikuvituksettomasti) ratkomaan yläosan irti, kääntämään yläreunaa viitisen senttiä ja ompelemaan kuminauhan reunan sisäpuolelle. En siis heittäytynyt täysin yllätyksettömäksi jatehnyt kuminauhakujaa, vaan halusin hameeseen vähän paper bag -henkisen vyötärön.

Hameen ehdoton helmi löytyy kuitenkin takapuolelta. Pääsin jälleen käyttämään kirpparilta metreittäin halvalla löytämääni Black Horse -kuminauhaa! Se on sopivan levyistä ja jämäkkyys on mitä mainioin, lisäksi se saa aina hymyn huulilleni. Parempaa kuminauhaa ei siis varmaankaan löydy?

Tein hameen ajat sitten ja olen pitänytkin sitä useasti, vaikka ohut kangas on kesäkäyttöön soveltuvampaa. Värimaailma toimii kuitenkin myös näin talvella, ja kun hameen ympärille rakentaa tarpeeksi lämpimän kokonaisuuden, tarkenee sillä hyvin.

 Minulla on muuten varastossa monta kivaa juttua, jotka olen viime aikoina saanut aikaan, niitä siis seuraa (toivottavasti) pian.
 Nyt meneillään on jälleen vähän isompia projekteja, sillä ensi viikolla koittavien penkkareiden asu on vielä alkutekijöissä, ja aloitin lisäksi elämäni ensimmäisen neuletakin tekemisen eilen. Malli on pelkistetty ja helppo, ja vuorokaudessa sainkin valmiiksi koko takakappaleen. Kramppaavan käden takia taidankin keskittyä penkkariasun ompeluun huomenna. Ehtiipä käsi toipua kunnolla myös perjantaisesta tekstitaitopuristuksesta.

Tekstitaitoon liittyen, viralliseksi yo-kokeeseen kävelymusiikiksi ja itsetunnon kohottajaksi nousi perjantaina Andy Grammerin Keep your head up, joka yo-aamu -soittolistaltani soidessa piristi hurjasti kouluun masentuneena raahautuvaa abia.
Kuunnelkaa ihmeessä, Andy on katusoittajasta edennyt levyttäväksi artistiksi ja tekee mielettömän hyvää musiikkia!