Wednesday, June 27, 2012

Tsehtseh Fifi!

Tämän boleron piti valmistua ylioppilasjuhliini, mutta aloitettuani sen aivan liian myöhään (reilu viikko ennen juhlia), se valmistui vasta tänään aamupäivällä, jolloin pingotin kappaleen ja ompelin sivuja kiinni muodostaen kädentiet. Mallin nimi on tosiaan Fifi, mikä herätti ainakin minussa lievää hilpeyttä. Mielikuva pörröisestä puudelista ei vain katoa.

Huhtikuun SK:sta bongattu ohje oli mukavan yksinkertainen, ja vaikka pitkiä pylväitä on ärsyttävä tehdä, valmista tuli melko nopeasti juuri niiden takia. Ohjeen mukaan valmiin kappaleen olisi pitänyt olla 91 x 92 cm, mutta minun kappaleeni koko oli 95 x 52 cm. Mietin vähän kauhuissani, miten suuri bolerosta olisi tullut neliömäisellä kappaleella, kun se on nytkin noin liehuva.


Fifi on myös ensimmäinen kunnollinen  virkkaamalla tekemäni työ vähään aikaan ja vaikka neulominen onkin listallani ykkönen  sen takia, ettei työtä tarvitse välttämättä katsoa ollenkaan, on virkkauksessakin oma vihätyksensä. Se oli kuitenkin ensimmäinen käsityömuoto, jonka opin edes jotenkin kunnollisesti. Virkkasin nimittäin jo ennen kouluun menoa. Neulomaan opin kunnolla vasta 11-12 -vuotiaana.


Malli: Fifi (SK 4/2012)
Lanka:  SMC Catania n. 250 g
Koukku: 4 mm

Täytyy toivoa, että tälle kesälle ilmaantuu jonkinlaiset juhlavammat kekkerit, sillä ihan arkipukeutumiseeni en osaa Fifiä kuvitella, mutta tahtoisin sen kuitenkin käyttöön.

Psst! Eilen tein -blogissa on kiva rättiarvonta, kannattaa klikata tästä

4 comments:

Palautetta sekä muita viestejä otetaan ilolla vastaan sieltä ruudun toiselta puolelta!
- Lotta

Feedback or just a simple hello from a reader is greeted with open arms!
- Lotta