Friday, June 8, 2012

Täpläraitoja

Ylioppilasjuhlien alla huonettani siivotessa kävin läpi myös massiiviseksi paisuuneen kangasvarastoni. Ommeltavaa olisi enemmän kuin riittävästi ja koska jostain piti aloittaa, ompelin yhden mekon eilen ja toissapäivänä.

Ostin tämän silkkisen tuntuisen kankaan yli vuosi sitten Eurokankaan palalaarista varmaankin noin vitosella. 
En muista tarkalleen, millaista mekkoa siitä suunnittelin, mutta ehdin jo leikellä kangasta. Ompelukoneemme teki tuolloin tenän ja hylkäsin tämän kankaan muiden joukkoon. Nyt kaivoin sen taas esille ja muotoilin paloista rennon kesämekkosen kahden kuminauhanpätkän avulla.


Kankaassa on hauska, erivärisistä täpläriveistä muodostuva raidotus, joten tein siitä mekon jujun. Alaosa on pystyraitaa, kun taas yläosa vaakaraitaa. 

En jaksanut kaivaa esille silitysrautaa ja -lautaa ennen kuvien ottamista, joten yläosa näyttää hyvinkin kierolta. Silityksen jälkeen raidat kulkevat kuitenkin ihan suoraan.


Ainoa huono puoli mekossa on kankaan sähköisyys. Alle täytyy viritellä jonkinlainen alushame estämään totaalinen takertuminen jalkoihin.

Maanantaina otetut viralliset yo-kuvat odottavat edelleen koneelle siirtämistä, valikointia ja muokkausta, eli kuvia ylppärimekosta tulee heti, kun saan aikaiseksi ottaa kuvat käsittelyyn. Olettaen, että minun ja siskoni photoshootista seurasi edes jokunen hyvä otos. Yritystä ainakin oli. 

No comments:

Post a Comment

Palautetta sekä muita viestejä otetaan ilolla vastaan sieltä ruudun toiselta puolelta!
- Lotta

Feedback or just a simple hello from a reader is greeted with open arms!
- Lotta