Wednesday, May 18, 2011

Lehmien kehystystä

Jo jonkin aikaa mielessäni on muhinut ajatus omien pussukoiden ompelusta. Pientä kivaa -blogin Roosan huikaisevan yksinkertainen ja havainnollistava ohje kannusti tähän entisestään ja sain vihdoin aikaiseksi marssia paikalliseen askartelukauppaan ostamaan kukkaronkehyksiä. Ostin koekappaleeksi yhdet pienet ja varsinaiseen tarkoitukseen suurimmat mahdolliset. Hintaa näille tuli yhteensä vajaa 5 euroa.


Kokeilukappaleesta tein pilkullisen pesän mp3-soittimelleni. Tuppaan hajottamaan kuulokkeita vähän turhan tiheään tahtiin ja päättelin sen johtuvan tavastani kiertää johdot soittimen ympärille. Kun soittimen sujauttaa pussukaan, ei kierittelyä tarvitse tehdä.


Kankaat olivat huoneeni kätköistä löytyneitä jämiä, pallokangas tämän hameen lyhennyksen ylijäämää. Pussukasta tuli oikein suloinen ja käyttökelpoinen, vaikka kooltaan se on juuri sopiva, eli hitusen liian pieni. Mutta toisaalta, mitä eivät suloiset pallot pelastaisi?


Varsinainen pussukkaprojekti oli uusi penaali. Vanha on valtavassa kiireessä kokoon kyhätty ruusukuvioinen pussi, joka kiinnitysmekanismina on toiminut hakaneula nepparin toisen puoliskon irrottua hävettävän monta kuukautta takaperin. Penaali alkoi lisäksi olla liian pieni sille tavara-armeijalle, jota tykkään raahata mukanani, joten uuden tarve oli akuutti.


Tässäkin kankaat olivat jämiä, lehmät jäivät yli kaverin joululahjapuikkopussista ja musta vuorikangas on kirpparilta mukaan poimittua puuvillaa. Tuo penaali todella syö sisäänsä nuo kaksi nippua stabiloita, muita kyniä, liiman, teipin, sakset jne ja jopa pinkin kyrillisillä aakkosilla ja Kersti-nimisellä norsulla varustetun Torsti-viivottimen, jonka olen ehtinyt rakastaa jo hyvin kuluneeksi..


Pussukat onnistuivat ihan hyvin, vaikka amatöörimäiset kehystenpurisusmenetelmäni aiheuttivatkin lievää lommoutumista ja esteettisen olemuksen kärsimistä. Ammattitaidostani kertovat myös muutamat liimatahrat jotka erottuvat turhankin hyvin mustasta vuoresta. Kumpikin pussukka on ollut ahkerassa käytössä ja etenkin penaali on osoittautunut korvaamattomaksi.

No comments:

Post a Comment

Palautetta sekä muita viestejä otetaan ilolla vastaan sieltä ruudun toiselta puolelta!
- Lotta

Feedback or just a simple hello from a reader is greeted with open arms!
- Lotta