72 % elämästä

Aloitin käsityökoulun isosiskoni jalanjälijissä 5-vuotiaana. Se on ollut minulle kaikkina näinä vuosina harrastuksista se mieluisin, sillä vaikka kuin musiikista nautinkin, oli etenkin soittotunneille välillä raahauduttava pakolla. Käsityökouluun menin aina riemua puhkuen, siellä sai tehdä kaikkea mukavaa itse ja jutella samalla vuosien mittaan tiiviiksi hitsautuvan porukan kanssa.

Luulen, että käsityöinnostukseni on pysynyt yllä ja jopa kasvanut vuosien varrella, on pitkälti käsityökoulun ansiota. Ala-asteen käsityönopettaja arvosti vain huolellista työjälkeä, joten minun välillä suurpiirteisempi tapa työskennellä ei häntä miellyttänyt. Yläasteella käsityöt muistuttivat lähinnä askartelukerhoa ala-asteikäisille, mikä jo sinänsä tappaa innostusta. Kästyökoulussa sen sijaan sai kokeilla eri tekniikoita aina lasitöistä savitöiden kautta kankaanpainantaan ja huovutukseen. Sieltä olen ammentanut tietotaitoa 13 vuoden ajan.

Nyt olen kuitenkin tehnyt käsityökoulun päättötyön. Projekti on kestänyt puolisentoista vuotta erinäisten syiden takia, mutta nyt työni roikkuu näytteillä ja se arvostellaan lähiviikkoina. Päättötyön tekeminen ei onneksi tarkoita käsityökoulun lopettamista vaan sitä, että saan sieltä lähtiessäni päättötodistuksen osallistumistodistuksen sijaan. Toivon, että tuosta todistuksesta on hyötyä minulle vuoden päästä opiskelupaikkaa hakiessani..

Päättötyöni lähtökohta oli kierrätys ja "tavaralle uusi elämä" -idea. Halusin tehdä työni mahdollisimman pitkälti kierrätysmateriaaleista ja turvautua kaupan antimiin ainoastaan silloin kun on pakko. Tämä onnistuikin melko hyvin. Ainoastaan mekon vetoketju sekä selkäpalan tukikangas ovat ostotavaraa (sekä ompelulanka, mutta sitä ei ehkä lasketa..) 

Ensimmäinen, jo viime käväänä valmistunut osa päättötyötäni on blogissakin kerran vilahtanut laukku. Laukku on ommeltu vanhasta armeijatakista ja sen vuorina on vanhaa lasten pussilakanaa aivat huikaisevan söpöllä kuosilla varustettuna. Laukun rakenne on mielestäni todella ovela, läpän kiinnittäviä nappeja ei ole esimerkiksi tarvinnut ommella kiinni vaan ne ovat takin hihansuissa olleet napit. Laukun sivut ja pohja kun on tehty hihoista, jolloin hihansuut saatettiin käyttää laukun ylälaidassa.

 Mekko oli vuoden projekti. Materiaalina pari vanhaa ja valkoista pussilakanaa joista toisessa pitsireuna sekä käsityökoulun nappilaatikoista kasaan haalittu sekalainen kasa valkoisia nappeja (kaikki erilaisia!) Vuoden aikana mekon malli muuttui jonkin verran, suunnitelmaan ilmestyivät kaulukset, pitsi siirtyi helmasta taskujen suihin ja koettiin valtava kriisi hapertuneen kankaan kanssa (siksi tukikangas selässä).

Kokonaisuutena olen päättötyöhöni todella tyytyväinen. Se on minun näköiseni ja toteuttaa juuri sitä ajatusta ja ideologiaa joka minulla oli sitä suunnitellessa. Opin tätäkin työtä tehdessäni äärettömän paljon (tein esimerkiksi elämäni ensimmäiset kaulukset ja ompelin ensimmäisen piilovetoketjuni), joten käsityökoulu ja sen opettajat osoittivat jälleen kerran korvaamattomuutensa!

 Oli ehkä oudointa ikinä olla kameran edessä kun kuvaajana toimi kaveri eikä itselaukaisija. Oon kyllä silti tyytyväinen, että lopputyöportfolioon tulleet kuvat oli ees vähän photoshootmaisia. Kiitokset siis hovikuvaajalle, luet tätä kuitenkin (;