Lokakuinen tulppaani

Muistin pitkästä aikaa, kuinka rentouttavaa ompeleminen on. Nuppineulojen kiinnitys tasaisin välimatkoin, ompelukoneen tuttu surina, omituisen muotoisten kankaanpalasten järjestyminen vaatteen osaksi. Tein vaihteeksi jotain lähtökohtana pelkkä kangas ja kaavat ja totesin, että tahdon tehdä sitä paljon enemmän.

Tämän hameen väänsin kahdesta kankaanpalasta, jotka olen joskus kirpputorilta pelastanut yhteishintaan 90 senttiä. Napit ja vetoketjukin löytyivät varastoista, eli hyvin edulliseksi tuli. Kaava on tulppanihame Suuri Käsityö -lehden numerosta 2/2008. Mallissa on juuri minun makuuni olevat suuret taskut, joiden ansiosta hame nousi ihan lempparilistalle. Myös etuosan laskoksista pidän kovasti. Etuvyötärökaitaleen harsin käsin kiinni, sillä minusta päissä olevien nappien kiinnitysteho ei riittänyt koko kappaleeseen. En tahdo koko ajan olla miettimässä, missä vyötärökaitale huitelee.

Minulla on itse asiassa tälläkin hetkellä aivan nenäni edessä pino kankaita, joille on olemassa suunnitelmia sekä valittuja kaavoja, mutta toteutus uupuu vielä. Taidan kyllä laittaa kaavapaperit rapisemaan lähipäivinä, kaipaan jälleen elämääni ompeluterapiaa.

Pilkottajapitsiä

Jos käytätte hameita tai mekkoja (joiden helma ei peitä polvia) edes jokseenkin säännöllisesti, osaatte takuulla samastua tähän. Maailman kivoin ja kaunein mekko, kriittiset pari senttiä liian lyhyellä helmalla. Tämä tilanne osuu minulle eteen tavallista useammin senkin takia, että pituutta löytyy 175 cm sen keskimääräisen 166 cm sijaan. Olen luovinut liian lyhyiden helmojen viidakossa shortsien, tiukan trikoohameen sekä viimeisimpänä leveähelmaisen mustan trikoohameen voimin. Nyt täydellinen ratkaisu on kuitenkin löytynyt, maailman suloisin pitsihame.

Olen pyöritellyt pitsihameideaa jo kuukausien ajan ja juuri sopiva kangas löytyi lopulta pienestä kangas-outletista, joka toimi kotikaupungissani yhden päivän ajan elokuussa. Siskon kommentti kangastarjonnasta oli "80-luku soitti ja halusi kankaansa takaisin", mikä pitikin melko hyvin paikkansa. Tämä ihana pitsikangas sieltä kuitenkin pelastautui mukaan niiden kasarihirvitysten joukosta. Pitsissä on mielestäni ihana kuvio, kukkia, lehtiä sekä lemppareista lempparein piparkakkureuna.

Eihän se muuta vaatinut kuin helman piparireunan kohdistuksen, yhden sauman ja kuminauhan kiinnityksen niin hame oli valmis. Se toimii täydellisesti lyhyiden helmojen pidentäjänä, mutta ajatus hameeen käyttämisestä  hameena ihan itsekseen houkuttelee myös. Tämä pitsihurahdus pelottaa edelleen hieman, mutta minkäs sille mahtaa, kun nyt kaikki suloinen tyttösöpöily on niin ihanaa. Esimerkiksi ihanan löysän, turkoosin kirpparilöytöpaidan kanssa pitsi ei minun silmääni näytä liian ällösiirappiselta.

Loppuun vielä mainittakoon, ompelukärpänen puraisi jälleen ja pahasti, joten olen kanssa-asujien riemuksi jyristellyt menemään useana iltana viime päivinä. Nyt on siis taas aiheita kirjoitella blogiin, kunhan sade lakkaisi kuvien ottamista varten.

Lämpöpatterin korvike

Koska kaipasin tänään leffatekemiseksi jotain muuta kuin neulomista, sain nappeja ommellen vihdoin valmiiksi helmikuussa aloitetun projektin, jonka oli tarkoitus olla ensimmäinen neulomani villatakki (kesällä valmistunut Miette sai kunnian olla ensimmäinen). Villatakki valmistui aluksi valtavalla vauhdilla, alle vuorokaudessa oli valmiina takakappale ja viikossa olin menossa jo toisessa hihassa. Siinä kohtaa kuitenkin tökkäsi ja muut tekeleet syrjäyttivät tämän. Loppukesästä kaivoin projektin jälleen esille, tein valmiiksi puuttuvan pätkän hihaa sekä taskut ja yhdistelin palat toisiinsa ja ainoastaan napit jäivät puuttumaan.

Otin kuvat hienoisessa tihkusateessa, josta eksyi todisteita kameran linssiin. Pahoittelut siis tahattomasta naama- ja säärisensuurista.

Noudatin ohjetta kuuliaisesti, vaikka sovitteluvaiheessa totesin sen olleen hihojen kohdalla huono valinta. Ohjeen mukaisesti tehdyt hihat olivat aivan liian leveät ja lerpattavat, mutta koska niiden uudelleenneulominen ilman lisäyksiä ei innostanut, ompelin niita pienemmiksi. Nyt hihojen sisällä on siis sisäänotettua neulepintaa jonkin verran, muttei se edelleen löysähköissä rentoiluvaatteen hihoissa ole niin vakavaa.

Taskuissa poikkesin ohjeesta, tein ne pyöröneuleena ja niin syviksi, että käsi mahtuu kunnolla lämmittelemään taskun syvyyksiin. Eli suomeksi sanottuna täydelliset taskut vaatteeseen, jolla suojaudutaan pakkaselta. Lähikuvassa paremmin näkyvät napit on ostettu Karnaluksista kesän ensimmäisellä Tallinnan reissulla. kivan raskaat napit sopivat mielestäni hyvin neuleen henkeen.

Ohje: Nuoren pappatakki

Lanka: Isoveli, n. 850 g

Puikot: Suorat puikot ja sukkapuikot 6mm

Olen vältellyt lämpöpatterin laittamista päälle viime päivinä, sillä vanhan talon oikukkaalla patterilla on tapana olla joko tulikuuma tai jääkylmä. Tänään kiskaisin tämän neuleen päälle eikä tullut ollenkaan ikävä patterin lämpöä. Minä selviän paukkupakkasilla niin kauan kuin saan kiskoa pappaneuleen ylleni.

Tallinnaa kalan silmin

Aloitin elokuun tosiaan iloisesti matkalla Tallinnaan. Laiva lähti Helsingistä 7.30, joten lähtö kotoa tapahtui puoli kuuden aikaan ja herätys vielä aiemmin. Päivä alkoi siis melko koomaisissa tunnelmissa, mutta laivaan päästyä olo alkoi virkistyä. Asiaa saattoivat auttaa myös ravitseva aamiainen, ranskalaiset shottilaseista tarjoillun ketsupin kanssa. Ja kyllä, leikkimiseksihän se syöminen meni yhden reissutoverin toimesta.

Leikkiminen jatkui, kun asetimme kamerani kalansilmätehoste-asentoon, joka viihdyttikin meitä loppumatkan Tallinnaan. Ei vaan ole parempaa viihdettä kuin kalansilmäkuvat. Tässä vain kaksi asiallisinta, olemassa on myös esimerkiksi kuvia, jotka ovat lähes pelkkää nenää ynnä muuta superesteettistä.

Tallinnassa olimme hetken kunnon turisteja ja kiertelimme vanhaa kaupunkia, mutta kiinnostus lopahti melko pian ja lähdimme Viru-keskukseen etsimään jotain tekemistä. Ja syömistä. Vietimme hyvä tovin esimerkiksi Kaubamajan leluosastolla, miksei Suomessa ole niin suloisesti sisustettuja leluosastoja, joissa saa pelata älypelejä sekä Xbobin Kinect -peliä?

Minun oli pakko saada viime reissulla yhdeksi lemppariherkuksi noussutta frozen youghurtia, joten suunnistimme sinne. Tämän jälkeen menimme viereiseen ruokakauppaan ja saatoimme ehkä ostaa kokonaisen vadelmakakun, jonka saatoimme ehkä pistellä kolmeen vatsaamme suihkulähteen reunalla istuen. Puolustukseksi, se oli lounas, eikä valtaisan suuri kakku.. Terveellisellä ruokavaliolla oltiin siis liikenteessä. Enkä edes mainitse pehmiksiä, jotka saattoivat eksyä tiellemme myöhemmin..

Keskustasta palasimme jälleen vanhaan kaupunkiin, istuskelemaan rotvallin reunalle ohikulkijoita tuijottelemaan (ja matkaseurani toimesta myös salakuvaamaan. Kalansilmätehosteella, luonnollisesti). Muutama turistikuvakin tuli otettua, nekin ovat huomattavasti hauskempia kalansilmän läpi.

Sovittelin vanhassa kaupungisssa suloisia korvaläppiä, jotka ystäväni osti. Lumipallot korvilla keskellä kesää! Sovittelen kuvassa myös toisia käsiä, nuo eivät nimittäin ole omat lapioni.

Matkan kohokohta ja pääasiallinen tarkoitus oli tietenkin armoton lankashoppailu, jota harrastimmekin reilut kaksi tuntia Karnaluksissa. Tällä kertaa tiesin jo hieman mitä odottaa, eikä tavarapaljous tuntunut enää yhtä hämmentävältä. Lankaakin lähti tällä kertaa mukaan enemmän, yhteensä 2,7 kiloa. 

Ilta Tallinnassa päättyi hyvässä ravintolassa herkutellen, jonka jälkeen raahauduimme satamaan ja nukuimme lankakasseihin nojaillen Helsinkiin saakka. Olin hereillä 22 tuntia putkeen ja kävelin siitä suurimman osan, joten voitte uskoa unen maistuneen kotiin päästyä.

Kotiin raahatun lankavuoren takia minulla on nyt aivan liikaa valinnanvaraa, mitä tekisi seuraavaksi? Tällä hetkellä puikoilla on tuo keon alla näkyvä ruskea lanka ja koukulla harmaita sekä vihertävää puuvillaa, josta sneak peekia alla. Tämän projektin valmistumisessa saattaa tosin kestää hieman, jatkuvasti kasvava ympyrän kehän mitta masentaa kerros kerrokselta enemmän.

Ruuturaidakkuutta ja laavapunaa

Neuloin kesän kolmannet (3.) villasukat! Ne nyt vain ovat ylivoimaisesti kätevin neuletyö töissä. Pieni koko, eikä tehdessä tarvitse juurikaan katsella ohjetta tai työtä. Nyt tilanne vain on sellainen, ettei villasukille pyhitetty lipastonlaatikko mahdu enää kiinni. Täytyy siis vastaisuudessa tehdä sukkia vain muille.

Nämä tapaukset ovat kuitenkin minulle, sini-tummanharmaat ruuturaitasukat. Vaikka poistinkin tuon alkuperäisen ohjeen taita-aspektin käyttämällä yksiväristä lankaa pätkävärjätyn sijaan, otin vahingon takaisin neulomalla sukan pohjan raidalliseksi kiilakavennusten kohdalla. Tuntui typerältä neuloa kuviota, joka olisi ollut hassun näköinen kavennusten takia. Tein siis sukista vielä typerämmän näköiset osittaisille raitapohjilla. Huomaa kyllä, että taisi olla vähän tylsempi iltapäivä töissä..

Malli: Ruuturaitasukat

Lanka: 7veljestä sininen ja tummanharmaa n. 50 g kumpaakin

Puikot: 4mm

Täytyy vielä kertoa, eilen saapui perille elämäni ensimmäinen Asos-tilaukseni, alennusmyynnistä loppujen lopuksi alle 12 eurolla omaksi klikkailtu nappimekko, väriltään lava red. Tämä mekko piti tietenkin saada heti päälle, ja se sopikin mainiosti asuksi Mallusjoen Takinkääntöviikolle, jonne matkasimme siskon kanssa nauttimaan hyvästä (ja sopivassa suhteessa myös psykedeelisestä) livemusiikista. Ja täytyy sanoa, oli taas niin hulvatonta menoa ja meininkiä, ihanaa spontaaniutta sekä yllätysvieraita, kuten Heikki Paasonen ystävänsä kanssa ensiesittämässä yhdessä säveltämäänsä iskelmää.
Mekosta minulla on olemassa vain yksi kuva ja siinäkin virnistelen erään herra Uusivirran kainalossa. Toisaalta, haittaako tuo nyt sitten mitään...

Huomenna (tai siis itse asiassa tänään) joudunkin heräämään laittoman aikaisin, sillä matkaan taas Tallinnaan. Luvassa on jälleen lankashoppailua sekä muuten vaan mukavaa oleskelua. Ja onhan nyt jo aikakin, edellisen reissun langat alkavatkin jo olla käytetty.

Mietteliäs viikko

Tallinnan tuliaisista osa muotoutui villatakiksi aika tarkalleen viikossa. Olin löytänyt jo ennen matkaa ihanan Miette-neuletakin (huomatkaa huiman hauska otsikko. Heh heh) ohjeen, johon täsmäshoppailin harmahtavanviolettia lankaa Karnaluksista. Malli oli ihanan aivotonta neulottavaa, sopi hyvin myös töissä tehtäväksi, kun koko ajan ei tarvinnnut olla miettimässä silmukkamääriä tai monimutkaisia kuvioita. 

Tämä on nyt virallisesti ensimmäinen (kokonaan valmistunut) villatakki, jonka olen tehnyt! Wohoo! Käytin myös ensimmäisen kerran KnitPro-puikkoja, koska päätin alkaa sen verran neulehifistelijäksi, että keräilen kokoelmaani noita puikkoja ja kaapeleita niiden marketin halvimpien sijaan. Ja kyllä niillä olikin ihana neuloa! Sanoin tämä projektin mukana myös hyvästit tukkimiehen kirjanpidolle paperilla ja tervetuloa kerroslaskurille. Kyllä se on totta, tuollaiset pienet vempeleet helpottavat neulomista hurjasti!

Pieniltä vastoinkäymisiltäkään ei kuitenkaan vältyttyn. En tiedä olenko tullut maininneeksi, mutta olen vasenkätinen, mikä aiheuttaa aika ajoin ongelmia neuleohjeiden(kin) kanssa. Olen jo oppinut tulkitsemaan ohjeita melko hyvin huomaten kohtia, jotka minun täytyy tehdä peilikuvana. Tämän neuletakin napinläpilista meni kuitenkinn ylösalaisin. Siksi kaksi ylintä nappia ovat niin lähekkäin ja alareunaan jää melko pitkä napiton pätkä. Tämä ei kuitenkaan sinänsä haittaa, koska käytän neuletakkia varmasti lähinnä auki ja yläreunan lähes siiamilaiset nappikaksosethan voidaan tulkita tarkoitukselliseksi ja taiteelliseksi yksityiskohdaksi. Voidaanhan?
Siinä taas yksi esimerkki oikeakätisten suosimisesta, jonka takia kohtaan pulmia melko usein (ne pienet metalliset purkinavaajat ovat aivan vihoviimeisiä! Onneksi on Tupperware..)

Malli: Miette

Lanka: Løve Garn Ragsokgarn, väri 58, 340 g

Puikot: 4 mm 60 cm KnitPro

Napit: Karnaluks, Tallinna

Jalat tappavaa mahtavuutta

Koska pari projektia on pingoittamista sekä nappien ompelua vaativia ennen esittelyyn pääsemistä, ajattelin nyt lätkäistä tänne aimokasan kuvia melkein parin viikon takaiselta Tallinnan reissultamme. Olen yleensä toivoton tilannevalokuvaaja, mutta koska minulla oli reissumme ainoa kamera matkassa, yritin edes vähän kunnostautua. Kameran kätköistä löytyy mm. herkullisia otoksia äidistäni kalansilmätehosteella höystettynä, mutte ne jääköön tällä kertaa julkaisematta, samoin kuin riemuidioottikuvat minusta halaamassa mainoskyltin Mika-julistetta.. Tässä kuitenkin muutamia maistiaisia matkaltamme.

Herkullisin jälkiruoka pitkään aikaan, St. Patrick's -ravintolassa nautittu, päältä rapea ja sisältä pehmeä mansikka-raparperipaistos vaniljajäätelöllä. Muutenkin voin vain suositella kyseistä ravintolaa, alkuruoka + pääruoka + jälkiruoka = 10 euroa. 

Alla kuva hauskoista polkupyöristä, joita myyvän liikkeen bongasimme Rotermanni-korttelista. Minut valloitti tuo ihana hawaji-henkisesti kuvioitu yksilö, äitini tykästyessä oranssia maalipintaa sekä ruskeaa nahkaa yhdistelevään yksilöön. Hauskat olivat tosin pyörien hinnatkin...

Reissumme päätarkoitus oli kuitenkin Õllesummer 2012 -festivaali sekä ihanan Mikan konsertti. Olen kuunnellut mikaa kesästä 2007, näin hänet ensimmäistä kertaa livenä kesällä 2010 Helsingissä ja rakastuin vielä enemmän tähän valtavan lahjakkaaseen ja energiseen laulajaan ja esiintyjään. Ei siis ollut ihme, että heti tästä keikasta kuultuani aloin suunnitella reissua. Suunnitelmat meinasivat tosin mennä mönkään vajaa pari viikkoa ennen keikkaa, kun matkaseuralaiseni joutui perumaan lähtönsä työvuorojen takia. Sain kuitenkin houkuteltua äitini (=luottokeikkaseurani) mukaan viikon varoitusajalla.

Ja kyllä, Mika oli täysin meren yli matkustamisen arvoinen! En edelleenkään käsitä, miten ihminen voi juosta ja hyppiä ympäriinsä, pyöriä kuin hyrrä ja silti laulaa kappaleet täysin nuotilleen jokaista korkeaa falsettisäveltä myöten. Tämä on sitä todellista lahjakkuutta!

Sain kokea myös riemun hetkiä, kun kesken konsertin yleisön joukkoon viskattiin kasa valtavia ilmapalloja. Kun vuosia sitten katsoin ensimmäistä videon Mikan konsertista ja näin noita jättipalloja, päätin, että jonain päivänä minä olen konsertissa noita palloja pomputtamassa. Ja nyt se on tehty! Niitä näkyy siis alla olevassa kuvassa Mikan takana.

Erään tietyn biisin aikana yleisö (me muiden mukana) alkoivat puhaltaa ilmaan saippuakuplia. Oli varsin hienon näköistä, kun taivaalla leijuu satoja ja taas satoja kuplia!

Virallisen setin viimeisen kappaleen aikana käytiin pärähtivät silpputykit ja yleisö peittyi hopeiseen silppumereen (kappaleen nimi tosin oli We are Golden..)

Mika palasi totta kai laulamaan muutaman kappaleen mittaisen encoren yleisön sitkeän taputuksen saattelemana. Nekin kappaleet loppuivat aivan liian pian ja Mika jätti Tallinnan tuhatpäisen yleisön kumarrettuaan koko valloittavan bändinsä kanssa ja ripustettuaan hattunsa roikkumaan mikkitelineeseen.

Täytyy sanoa, Mika on ehdottomasti yksi parhaista live-esiintyjistä, joiden konserteissa minulla on ollut ilo olla ja kova hinku jäi päälle tästäkin keikasta. Uudestaan, ja mielellään pian!

Hotellimme sijaitsi keskustassa, Virukeskuksen vieressä, joten konserin jälkeen edessä oli vielä parin kilometrin kävely keskustaan. Voin kertoa, kun on ensin kävellyt ohutpohjaisilla tennareilla monta tuntia ja sen jälkeen seissyt paikallaan metalliritilän päällä, on melkoista tuskaa vaeltaa yöllisen Tallinnan halki. Onneksi matkalla meitä viihdytti edes yllä näkyvä maailman coolein liikennemerkki.

Seuraavana aamuna kiertelimme ensin vanhassa kaupungissa, joss selvisi mm. että Segway-ajelut eivät olleet kannattava bisnes ja liiketile ammotti tyhjyyttään. Sääli, Segway-kyyti kiinnostaisi ainakin minua hurjasti.

Turistikiertelyn jälkeen minä pääsin suorittamaan lanka- ja kangasostokseni. Jalat huusivat edelleen tuskasta, joten etsimme käsiimme trolleybussin ja huristelimme sillä Kristiine-ostoskeskukseen. Täsmäisku New Yorkeriin ja melkein heti takaisin keskustaan, muulle ei ollut aikaa eikä energiaa. Haimme tavaramme hotellin säilytyksestä, raahauduimme satamaan ja istuimme odottamaan laivaan pääsyä. Odottelua oli tiedossa Helsingin satamassakin, ennen kuin pääsimme hypähtämään bussiin ja kotikonnuille. Sen verran voin kertoa, että oma sänky ja vaaka-asento eivät olleet pitkään aikaan tuntuneet niin mukavilta, kuin kahden päivän kävelyputken jälkeen. Seuraavana päivänä aamuvuoroon herääminen ei sitten tuntunutkaan niin kivalta..

Joka tapauksessa, oli ihan mahtava miniloma, äiti mahtavaa matka- ja keikkaseuraa ja Tallinna todella kiva matkakohde. Pääsen sinne onnkesi kohta uudestaakin, sillä hyvinkin pian olisi tarkoitus hypähtää uudelleen laivaan  langanhakureissulle.