Punainen pipa ja valkea maa

 Kyllästyin täysin joululahjoista jauhamiseen, eli palataan niihin myöhemmin (miten olisi juhannus?) ja otetaan tähän kohtaan vähän tuoreempaa juttua, tämän vuoden puolella neulottu pipo.

Aloitimme vuoden muutaman kaverin kanssa kahden päivän Harry Potter -maratonilla (elokuvilla on kestoa yhteensä lähes 20 tuntia) ja toisena päivänä piti tempaista jotain leffaneulottavaa, kun kaikki keskeneräinen oli edellisenä päivänä tehty loppuun. Muistin Novitan nettisivuilta bongaamani pipo-ohjeen, etsin lankavarastosta kerän Isoveljeä ja kaappasin kaikki mukaani leffaseuraksi.

Koska olen isopäinen, ei pipo olisi ohjeen silmukkamäärällä mahtunut minulle, joten tein piposta 92-silmukkaisen. Halusin lisäksi tehdä joustinneuleesta käänteen pipon alareunaan, mikä oli hyvä ratkaisu ulkonäöllisesti, muttei langan kannalta. Tuo Isovelikerä oli nimittäin monta vuotta vanha ja lisäksi vähän vajaa, joten lanka loppui kesken kun pipoa oli noin puolet tarvittavasta korkeudesta. Metsästin lankaa ympäri kaupunkia, mutta maa tuntui nielleen kaikki kerät (myöhemmin kuulin, että lanka oli ollut tarjouksessa, ja siksi hyllyt ammottivat tyhjyyttään..). Lopulta äitini toi minulle kerän ruokakauppareissulta ja pipon nuelominen saattoi jatkua. Uudeksi pulmaksi muodostui kuitenkin lankojen eri erä ja eri sävy. Vanha kerä oli selvästi kirkkaanpunainen, kun uusi vivahtaa viinipunaiseen. Päätin, että langat ovat riittävän samanväriset ja neuloin pipon loppuun. Värineron huomaa oikeastaan vain luonnonvalossa jos katsoo tarkasti, se ei siis juurikaan haittaa.

Pipon mallineule oli naurettavan helppo ja hauska tehdä ja piposta tuli juuri sopiva. Se on sopivan kokoinen, hauskan näköinen sekä pirteän värinen. Lisäksi olen edelleen sitä mieltä, ettei isolla tupsulla voi koskaan mennä pieleen. Minulla oli ennestään vain yksi käytössä oleva pipo, joten lisäys tähän kokoelmaan oli oikein tervetullut, etenkin kun nyt kunnon talviset pipokelit alkavat saapua. 
Nyt täytyy vain neuloa pipoon sopivat tumput, niin voin vaihtaa siniharmaan pipo-kaulahuivi-tumput -setin punasävyiseen.

Viisauspussien laatikko

Kun Pientä kivaa -blogin Roosa kertoili tyynynpäällisten tekemisessä käyttämästään kankaanpainotekniikasta, tiesin heti haluavani kokeilla sitä myös. Ajatus kankaan kuvioinnista tulostetun kuvan ja kynsilakanpoistoaineen avulla tuntui yhtä aikaa absurdilta ja huikealta, mikä sai aivot heti kehittelemään projektia, jossa sitä voisi käyttää. Pienen googlettelun jälkeen totesin, että samaa tekniikkaa voi hyödyntää myös puulle, ja siitä se ajatus sitten lähti.

Olin kärsinyt pientä ideoiden puutetta siskon ja hänen avomiehensä (tuo termi kuulostaa edelleen hyvin oudolta tässä tapauksessa.. :"D ) lahjan suhteen, mutta päädyin lopulta antamaan käyttötavaran heidän melko tuoreeseen kotiinsa. Pariskunta on innokas litkimään teetä, mutta sen varastoinnille ei ole ollut mitään erityistä järjestelmää. Löydettyäni paikallisesta Askartelukaupasta suloisen lokerikkolaatikon ja koristelutekniikan ollessa valmiina piti vain keksiä, miten kuvioin laatikon.

Ajattelin, että perinteisen "tee" tai "tea" tekstin sijaan olisi hauskaa tehdä laatikkoon jokin teehen liittyvä mietelause. Google toimi taas loistavana apuna ja löysin kokonaisen sivun teehen liittyviä lausahduksia. Muokkasin yhtä sieltä löytämääni lausetta ja sen lopulliseksi muotoiluksi tuli tuo yllä näkyvä "Instant wisdom - just add water", joka oli mielestäni yhtä aikaa hauska, lahjan saajille sopiva sekä laatikon kylkeen mukavasti asettuva. Koska teksti tuli laatikon etureunaan, totesin kansipuolen olevan hyvin tyhjä ja etsin siihen hienon ornamenttikuvion jolla kuvioin kaksi pitkää sivua.

Tein kuvansiirrosta monta kokeilua talomme eri tulostimilla sekä hankaustekniikoilla. Imin tietoa blogeista sekä youtubesta ja niiden sekä kokeilun kautta loin oman tapani käyttää tätä tekniikkaa. Minulle paras haunkausväline oli pumpulipuikko, joka ei ollut liian kova esimerkiksi puun tai metallin lailla. Lopullisista kuvista tuli paikoitellen haaleampia kuin toisaalta, joten vahvistin vaaleimpia kohtia mustalla tussilla lopuksi. Vaikka pieniä korjailuja joutui tekemään, oli tekniikka silti aivan loistava, enkä malta odottaa, että pääsen kokeilemaan sitä myös kankaalle.

Täytin laatikon Nordqvistin teelajitelmilla (Teetaivas ja Afrikka ovat parhaita!) ja käärin pakettiin. Lahja sai loistavan vastaanoton sillä sen lisäksi, että teepusseilla ei ollut mitään kotipaikkaa ennestään, olivat ne lähes loppu lahjan saajojen kotoa. Erinomaisen onnistunut paketti siis!

Pehmoisia paketteja

Koska olen laiskan lisäksi myös hajamielinen (kolmena iltana koneen suljettuani olen muistanut, että piti päivittää blogia..), on vielä palattava joulua edeltävään aikaan ja lahjoihin. Pari neulottua lahjaa ehdin jo esitellä erikseen, ja tässä tulevat loput neulomukset ryppäänä.

Mummilleni neuloin En pointe -tossut punaisesta Sandnes Tove-langasta. Tossut huovutettiin lopuksi ja vaikka ohjeessa neuvottiin pesukonehuovutukseen, minä otin syliini ämpärin, jossa liotin ja puristelin tossuja puolisen tuntia. Huovutin neuletta ensimmäistä kertaa, hyvä tuli. Tossujen kauniit napit löysin Elämänlanka-liikkeestä, jossa on ihana valikoima nappeja, nauhoja ja lankoja. Hyvä lisä tähän käsityöliikeköyhään kaupunkiin!

Koska mummini on suvustamme se, joka on ollut esikuvani ompelussa, neulomisessa ja muissa käsitöissä, on hänelle itse tehdyn lahjan antamisessa  aina tiettyä lisäpainetta. Nämä tossut käärin lahjapakettiin kuitenkin ylpeänä, etenkin, kun huovutusvaihe piilotti kaikki mahdolliset silmukoiden erikokoisuudet sekä muut pikkumokat. 

Nikkarointia ja sen sellaista puuhastelua harrastava isäni sai tummanharmaat, Janne-langasta neulotut kynsikkäät, joiden ohjeen löysin Ravelrysta. Kynsikkäiden kämmenselässä on hauska palmikonkierroilla luotu punosmainen kuvio, joka tuo niihin sitä pientä erikoisuutta. Vaikka ohjeessa lukee, että se on suunniteltu miehille, ovat koot melko pieniä. Lisäilin itse silmukoita, jotta kynsikkäät mahtuisivat suurikätiselle isälleni. Minun melko suuria lapioitani yhteen kynsikkääseen sopii kaksi.

Niin näiden tossujen kuin kynsikkäiden kohdalla sovelsin ohjeita hieman ja neuloin, kuten itse parhaaksi koin. Olen siis ehkä pääsemässä irti ohjeiden orjallisesta noudattamisesta ja siirtymässä omien aivojen käyttöön. Edistystä on siis tapahtunut!

Veljelleni tein hyyyyyyvin tavallisen pipon, kuten hän toivoikin. Musta, ei kuvioita, fleecevuori, kuului veljeni vaatimuslista. Ja sellaisen pipon hän saikin. Malli omasta päästä, kun ei mistään löytynyt Nalle-langan paksuisesta langasta tehtyä miehen pipoa, jonka ohjetta olisin voinut käyttää. Tämä oli ensimmäinen vuoritettu piponi ja vuorittaminen onnistui yllätyksekseni oikein hyvin. Kavennukset ovat paikoitellen hieman hassut (sen siitä saa kun keksii päästään), mutta ihan toimivat kuitenkin.

Kuten Kertuista kertoessani totesin, päätin alkaa nimetä neuletöitäni. Tämä veljeni pipo oli ensimmäinen, joka sain itselleen keksimäni nimen. Ja tämän pipon kastoin Simoksi. Sopivan suomalainen perusnimi peruspipolle. Päätin yön hiljaisina tunteina tehdä nimetyille neulomuksille nimikyltit, jotta niiden uusi omistajakin osaa kutsua niitä oikealla nimellä. Nimilaput kiinnitin lahjojen ympärille satiininauhoilla (kyllä, juuri niillä, joita saa joka vaatteesta leikata irti!). Tässä sekä Simo että Kertut.

 Siinä ne sitten olivat. Joululahjat eivät tosin loppuneet vielä siihen, sillä jäljellä ovat vielä pikkusiskolle itsetehdyt lelulahjat, kavereille annetut paketit sekä joulun ainoa kova paketti, josta olin kovin ylpeä.

Olen joululoman loppua kohdet aktivoitunut ja tänään sain tehtyä erään tilaustyön, jota olen lykännyt milloin milläkin tekosyyllä hävettävän kauan. Tänään tartuin vihdoin kunnolla toimeen, ja valmista tuli reilussa parissa tunnissa. Siinä sen taas näki, älä jätä huomiselle sitä, minkä voit tehdä jo tänään!
Olkoon se mottoni koko vuodelle!

Söpö nimi - söpöt sukat

Tervehdys!

Taas on yli kuukausi vierähtänyt ilman, että olen tämän blogin pariin palannut. Marraskuun loppu ja koko joulukuu on ollut sellaista henkilökohtaisen turhautumisen aikaa, ettei ole koulun lisäksi huvittanut (vaikkei se koulukaan ole kovin suurta huvitusta herättänyt..) tehdä yhtään mitään. Lisäksi kaikki projektit ovat olleet joululahjoja, joita en etukäteen tahdo esitellä, ettei yllätys vahingossakaan paljastu..

Nyt on siis esiteltävää kuukauden ajalta, aloitetaan yhdellä joululahjalla.

Googlettelin pitsisukkien ohjeita siskoni lahjasukkiin ja löysinkin mahtavan ohjeen Uhoava Gnu -blogista. Kun sukat olivat kauniiden lisäksi myös hauskan nimiset, otin nämä Kertut heti työn alle. OIi ihanaa neuloa jotain muutakin kuin apupuikkoa vaativia juttuja, joita olen viime aikoina tehnyt, langankierroilla leikkiminen tuntui ihanan virkistävältä pitkästä aikaa. Ohje oli selkeä ja helppo, minäkin ymmärsin!

Sukat on hirmuisen mukavat jalassa, ja taidan siskon vaaleanharmaiden lisäksi neuloa itselleni samanlaiset. Nämä sukat (ja niiden ihana nimi) inspiroi minua myös muuten. Päätin, että tästä lähtien anna n kaikille neuleprojekteilleni jonkin kivan nimen. On paljon hauskempi puhua Kertuista, kuin vaaleanharmaista pitsisukista. Tätä uutta filosofiaani pääsinkin jo toteuttamaan ennen joulua. Siinä lisää myöhemmin.

Malli: Kerttu

Lanka: Gjestal Janne

Puikot: 4 mm

Lähden tänään piipahtamaan Tukholmassa, mutta teen yhden jutun varastoon, ettei ote pääse heti lipsumaan tästä bloggailusta.

Perjantaina palaillaan liveasian kanssa. Hyviä välipäiviä!

Palmikkoa päähän

Podin tässä taannoin parin päivän pikaflunssan ja muiden istuessa oppitunneilla minä katselin leffoja ja telkkasarjoja lämpöisiin vaatteisiiin kääriytyneenä.
Toisena kipeyspäivänä sain inspiraation ja vietin jonkin aikaa googlea tutkiskellen. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin juuri sopivan ohjeen ja kaivoin lankaa sekä puikot esille.

Olen ajatellut pannan neulomista pitkin syksyä ja harkinnut lähinnä erilaisia rusettimalleja. Kun vastaan tuli tuo palmikollinen ohje, olin heti täysin myyty. Neulominen oli huippuhelppoa ja huippunopeaa, aikaa kului vähän mutta lopputulos on oikein herttainen. Tein pannan ajatellen jo tulevia kiharoitani, sillä ajattelin tuollaisen pannan pukevan paremmin kiharia kutreja. Oikeassa olin, sillä suorilla hiuksilla se päässä olo tuntui lähinnä sieneltä, mutta kiharoiden kanssa se istuu kivasti päähän, tekee olosta hauskan hippimäisen eikä pieni sieni takaraivollakaan haittaa.

Ohjeessa käytetty lanka oli minun käyttämääni paksumpaa, joten pannastani tuli hieman kapeahko. Ajattelinkin tehdä toisen kappaleen vähän paksummasta langasta, ehkä silloin ihana mallikin pääsisi enemmän esille kuin tässä mohairissa. Tykkään pannasta kovasti (se matchaa hyvin muhkeimpaan kaulahuiviini) ja oli se oikein käyttökelpoinenkin, kun sen tänään pakkaslukemia lähentelevässä säässä koekäytin.

Malli: Cable Knit Headband

Lanka: Kaksinkertainen Rose Mohair

Puikot: 7(?)

(K)Abina Villissä Lännessä

Eräänä kauniina ja aurinkoisena lokakuun päivänä melkein kolme viikkoa sitten lukiomme käytävät täyttyivät riehakkaista intiaaneista, karjapaimenista ynnä muista villin lännen maisemiin kuuluvista hahmoista.

Me abiturientit (pelottavaa, että minä kuulun tuohon ryhmään..) juhlistimme 69 jäljellä olevaa koulupäivää pukeutumalla, syömällä ruokatunnilla lihakastikkeen sijaan pizzaa sekä yleisesti riemuitsemalla ja riehumalla.

Nyt noita koulupäiviä on jäljellä alle 50, milloin minusta tuli näin vanha?

Minun piti alunperin olla toteemipaalu ja ostinkin tummanruskeaa lakanakangasta puumaisen puvun väsäämiseen. Jaksaminen kuitenkin lopahti ja päädyin helpompaan vaihtoehtoon, perinteiseen tyttöinkkariasuun. Ompelin siis ruskean mekon tuosta kankaasta (se olisi inkkarimekossa saanut kyllä olla vaaleampaa, mutta koska kangas oli jo olemassa, niin..) ja lisäsin siihen hapsukaitaleen. Nyt minulla on siis ruskea mekko, mikäli ratkon kiinni harsitun hapsupalan ja huolittelen mekon helman. Vaatekaapin täydennystä siis samalla.

Lisäksi punoin vyön, lettinauhan ja otsapannan käyttäen viiden ja seitsemän lankalenkin iskunyörejä sekä perus kieritystekniikkaa.

Ongelmia inkkariksi muuttumisessa aiheutti se, ettei vaatevarastostani löytynyt yhtään mitään ruskeaa. Eihän se muuten olisi haitannut, mutta olkaimettomassa mekossa ja paljain varpain kokee melko varmasti jäätymiskuoleman lokakuisessa koulussa, jossa lämmitys on melko tuntematon käsite.

Onneksi äiti on ruskean eri sävyjen suurkuluttaja ja pengoin hänen kätköistään inkkarille sopivat (pari kokoa liian pienet) nahkatossut sekä villaisen huivin jonka vaihtelevalla menetyksellä taiteilin hartioilleni. Vaihtelevalla menestyksellä siksi, että puolet päivää näytin Quasimodolta selkäkyttyröineen. Äiti ehdotti, että olisin piilottanut sinne vauvanuken ikäänkuin kantoliinaan, mutten lämmennyt ajatuksella oppitunneilla istumisesta vauvanukke selässä painaen..

Hiukset letitin perinteisten lettien sijaan kalanruodoiksi, koska ne olivat minun silmiini jotenkin tavallisia lettejä inkkarihenkisemmät. Hiusten laittoon kului itse asiassa aamustani suurin osa, tein lettejä noin 20 minuuttia. Hidasta, mutta kyllä ne olivat sen arvoiset. Kuvissa hiusosasto on päivän tuoksinassa hieman levähtänyt, mutta kyllä tuo päälakikin ihan kivalta näytti ainakin osan päivää..

Koko koulupäivä oli ohi paljon nopeammin kuin olisin halunnut, mutta oli hirmuisen hauskaa viettää päivää niin, että saa luvan kanssa hölmöillä (muina päivinä hölmöilemme muuten vaan ja saamme osaksemme kummaksuvia katseita..). Muutkin abiturientit olivat panostaneet ihailtavasti ja joukkiosta löytyi tavallisten inkkareiden ja länkkäreiden lisäksi mm. kaksi kaktusta sekä kahden ihmisen muodostama hevonen. Koko ikäluokastamme vain kourallinen opiskelijoita oli saapunut kouluun tavallisissa vaatteissa. Ihan hyvä saldo, onhan meitä abeja yli 100.

Tällaiset yhteishenkeä kasvattavat perinteiset teemapäivät ovat ihan mielettömän hauskoja ja tärkeitä.On ihanaa, että edelleen kaikki osallistuvat hyvällä hengellä ja nauttivat näistä erikoisuuksista. Ainoat, joita tämä päivä kenties kismitti, olivat alempien vuosikurssien oppilaat. Heiltä kun kielsimme päiväksi mm. erään portaikon, joidenkin pöytien ja tuolien, yhden naulakon sekä aulan yhteisen tietokoneiden käytön ja toiseen portaikkoon oli viritelty pieniä esteitä kulun vaikeuttamiseksi... 

Nämä kuvat ovat olleet ladattuna Bloggeriin yli kaksi ja puoli viikkoa enkä silti ole saanut kirjoitettua tekstiä ja julkaistua tätä. Olen aina luullut että kuvien otto ja muokkaus ovat ne suurimman ponnistelun vaativat jutut, mutta ilmeisesti ei.

Laiskuuteni rajoittuu tosin lähinnä blogiin, sillä olen viime aikoina löytänyt itsestäni siivousintoilijan ja käynyt huonettani läpi pala kerrallaan. Nyt vaatekaapit vaatteita sisältävät lipastot näyttävät erityisen hyviltä, minulla on jopa oma villasukkalaatikko!

Suunta ylös

Lomalomaloma! Tässä jaksossa asun vaihteeksi koulussa, joten loma tulee todellakin tarpeeseen. Puolet lomasta ajattelin vain löhöillä kotona tekemättä mitään järkevää (paitsi ne kaksi yo-vihkoa jotka annettiin tehtäväksi lomalla..), mutta loman alkupuolen vietän seikkaillen Jyväskylässä siskoni luona. En viime vuonna päässyt käymään kertaakaan hänen luonaan, joten nyt otan vahingon takaisin muutaman vuorokauden vierailulla. Kyseessä on muuten myös ensimmäinen kunnon vierailuni kaupungissa, olen siellä kerran pyörähtänyt yhden illan verran, mutta sitä ei lasketa kunnon käynniksi.

Varsinainen asiani koski kuitenkin sitä, että kiinnitin eilen elämäni ensimmäisen neulegraffitin! Se on vähän ruma ja etenkin rumasti kiinnitetty (kirjoneule ei ole ihan vielä mun vahvin ala ja pelkäsin koko ajan, että joku kävelee ohi), mutta ainakin pirteän värinen ja mielestäni hauska.

Yhdistin jämälankakasoista löytynyttä kirkkaan oranssia ja "neonpunaista" (en keksi kuvaavampaa sanaa) ja tein suuntanuolen. Tämä idea tuli alunperin mieleeni kun yritimme keksiä ympäristötaideteoksen aihetta tuohon samaan ympäristöön liittyen erääseen taidenäyttelyyn. Ympäristötaideteoksen aihe muodostui lopulta aivan muuksi, mutta idea suuntanuolista tuossa nimenomaisessa porraskaiteesssa jäi mieleeni. Niinpä piirtelin nuolikaavion ja neuloin tuon palasen.

Kiinnittäminen oli jännää, onneksi paikka oli sen verran suojainen, ettei siitä ketään kulkenut ohi, mutta kuulin n. 10 metrin päässä olevasta rakennuksesta ääniä ja liikehdintää ja olin koko ajan varuillani. Oli melkoinen sissiolo. En siis todellakaan lopeta ympäristön värittämistä näillä neulepalasilla, täähän on ihan mahtavan hauskaa! (Ja jälleen yksi check-merkki tämän vuoden tavoitelistalle..)

Tämä tyttö suuntaa siis kohta pohjoiseen päin, kunhan rakas siskoni saisi raahattua itsensä tänne ja voisimme lähteä matkaan.

Rentouttavaa lomaa niille joilla sellainen on ja hyvää arkiviikkoa muille!