Wednesday, January 16, 2013

Warm as a hug, cozy as a tea mug

Esittelyyn saapuu tämän vuoden ensimmäinen valmistunut projekti! Päättelin langat 2. päivä, muttei tämä villis ihan kahdessa päivässä valmistunut, vaan viikon verran sen neulomisessa vierähti. Huomasin kylmien ilmojen palattua maisemiin, että vaatekaapissani on huutava pula pitkähihaisesta, mutta lyhyestä villapaidasta, joka sopisi pariksi niin korkeavyötäröisille hameille kuin mekoillekin. Ennen joulua kädet olivat niin täynnä lahjojen tekoa, etten ehtinyt uneksiakaan itselle tekemisestä, mutta heti joulupäivänä kaivoin valmiiksi miettimäni tarvikkeet ja ohjeen esille.


Lanka on ostettu kesällä Tallinnasta (käsi ylös, kuka yllättyi?) ja alunperin kaavailin sitä aivan toiseen projektiin. Nyt tuntui kuitenkin siltä, että tämä lanka pääsisi paljon parempaan käyttöön villapaitana. Se on 100% baby woolia, lämmintä ja pehmeää siis. Neuloin elämäni ensimmäisen villapaidan joululahjaksi (kyllä, tästä saatte kuulla lisää kunhan saan talletettua sen kunnollisesti kameran muistikortille) ja halusin tämän toisen  kohdalla pitää homman hyvin simppelinä. Ei palmikoita, ei minkäänlaista pitsineuletta, vain suoraa, selkeää sekä helposti erilaisiin vaatteisiin yhdisteltävää. Ja kaikessa yksinkertaisuudessan villapaidasta tuli juuri sellainen kuin tahdoin. Vai mitä muuta kertoo se, että olen tässä parin viikon aikaan useasti joutunut hillitsemään itseäni ja laittamaan päälle jotain muuta, kuin tämän villapaidan. En kuitenkaan halua ihmisten luulevan, että tämä on ainoa lämmin yläosa jonka omistan..


Totesin muuten jo tämän toisen villapaitatekeleeni kohdalla, että minusta miellyttävimpiä ovat ylhäältä alas neulottavat, raglanhihaiset villikset. Pidän siitä miltä ne näyttävät valmiilta, kaikki valmistuu yhtenä kappaleena ja työtä voi helposti sovitella matkan varrella, jolloin siitä saa juuri sellaisen kuin tahtoo. Tämänkin paidan kohdalla muokkasin ohjetta jonkin verran, etenkin hihojen osalta. Kaventelin hihoja runsaasti ohjetta enemmän ja tein hihansuiden resoreista kapeat. Koska halusin neulepaidan olevan nimenomaan lyhyen mallinen, tein siitä vyötärömittaisen ja neuloin alareunaankin vain pienen kaitaleen joustinta estämään rullautumista.



Pattern: Brick (ravelry)
Yarn: Patons Fairytale Colour 4 Me DK in color 4956, ~420 g (~13,5 oz) 
Needles: Knitpro 5,5 mm (US 9 ) & 4 mm (US 6)


First DIY project I finished this year! Well, actually I cheated a little and started it on Christmas day but since I finished it on the 2nd of January it counts, right? My wardrobe was clearly missing a warm, long-sleeved, cropped sweater that could be worn with high-waisted skirts and dresses. I bought this navy blue yarn from Tallinn (no surprises there..) originally for a complete different purpose but decided it would have a brighter future as a sweater. This was only the second pullover I've ever made (the first one was a Christmas present still waiting for decent photos to be taken of it) and I wanted to keep it really simple. No cables, no lacey patterns of anything, just plain and super easy to pair with my existing clothes. 

I used a pattern I found on Ravelry but made my own adjustments to it, especially the sleeves. I did more decreases and made the ribbing shorter than the pattern suggested. And since this is a cropped sweater I made it a lot shorter too and again, did a short ribbing instead of a (in my opinion, ridiculously) long one that the pattern instructed. I've now come to the conclusion, that I enjoy making pullovers top down. I like the way the sleeves look, the fact that it's all knitted in one piece and the possibility to try on the sweater as you go to ensure the perfect fit.

In the two weeks of it's existence I've wanted to wear it on most days so I've really had to control myself so that people don't think I threw all my other tops away. It just is the perfect sweater for a dress-wearing girl living in Finland!

6 comments:

  1. Sulle olisi haaste mun blogissa! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ooo, jihuu! Täytyy heti käydä katsomassa. Kiitos! (:

      Delete
  2. Tosi kiva! En oo tullut ajatelleeksikaan et vois tuollaisen vajaamittaisen puseron neuloa. Täytyykin katsoa jos mulla löytyis jotain sopivaa lankaa siihen... :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa ehdottomasti, mikäli tykkäät korkeavyötäröisistä alaosista. Tuo on meinaa lähes täydellinen vaatekappale, voisin asua siinä (:

      Delete
  3. Onpas sulla kauniita töitä, onneksi tulin vastavierailulle :) Ihana tämäkin neule kaikessa yksinkertaisuudessaan. Raglan-hihat ovat myös mun uusi suosikki - niin paljon helpompaa :) Sait musta uuden lukijan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos! (: Joskus yksinkertaisuus tosiaan toimii kaikista parhaiten. Eikä sekään haittaa, että se tekee asioista huomattavasti helpompia : D
      Aloin itsekin vasta seurailla blogiasi vasta pari päivää sitten ja tykästyin kovasti heti. Jatkakaamme siis vierailuja toistemme blogeissa!

      Delete

Palautetta sekä muita viestejä otetaan ilolla vastaan sieltä ruudun toiselta puolelta!
- Lotta

Feedback or just a simple hello from a reader is greeted with open arms!
- Lotta