Thursday, July 29, 2010

Pallojen uudelleenjärjestys

Yksi koko tämän vuoden ostosmissioista on ollut saada lisää hameita vaatekaappiini. Olen vannoutunut helmojen kannattaja jonka jalkaan eksyvät housut vain poikkeustilanteissa (no, kesän shortsien käyttöä ei lasketa). Mekkoja löytyy kaapista melkoinen joukkio, mutta hameiden määrä on jokseenkin pieni.


Tätä hamepulaa helpottamaan ostin paikalliselta Fidalta valkopohjaiset, pallokuvioiset shortsit. Siis sellaiset leveytensä takia lähes hameen näköiset. Tällaisista shortseista olen ennenkin muokannut ihania hameita ja sellainen oli suunnitelma näiden pallollistenkin kanssa.


Aloitin ratkomalla haarasaumat, sitten ompelin niistä tulleet liehukkeet yhteen, jolloin kangaskasa näytti jo hameelta. Sen jälkeen tarvittiin ainoastaan helman lyhennys ja tasoitus, ja valmista tuli. Tykkäilen tästä hameesta tosi paljon, pallokuvio ja sen raikkaat värit piristävät päivää.


Eivätkä olleet tämän hameen kustannuksetkaan huimat. Fidan tavoista poiketen shortsit olivat varsin kohtuuhintaiset ja hameen kokonaishinnaksi tuli näin (lanka- ym kuluja mukaan laskematta) 1,3 euroa. Ei paha.
Hame pääsi heti käyttöön ja lähtee kanssani Helsinkiin. Täältä tullaan Mika!


PS. Osallistukaa Inkan ihanaan arvontaan!

6 comments:

  1. Onpa ihana hame :) Minunkin pitäisi ryhdistäytyä niiden käytössä, olen aika lailla housuihmisiä.

    ReplyDelete
  2. Inka: Tästä hameesta tuli heti ihan ehdoton lemppari. En haluu käyttää mitään muita vaatteita, tää on niin ihana (löytyy siis päältä nytkin..) (:

    Mulla taas on toisaalta päinvastoin, voisin yrittää ryhdistäytyä housujen kanssa, mutta kun en enää osaa käyttää housuja..

    ReplyDelete
  3. Tosi upee hame ! Just ton tyylisen itsekin tahtoisin, harmi vaan, ettei tollasia vaatekaapin piristysruiskeita oikein löydy mistään ja itse olen niin helvetin poropeukalo kaiken tuunaamisen kanssa. :'D

    ReplyDelete
  4. Kiiamo: Täytyy vaan pitää silmät auki, joskus niitä helmiäkin osuu kohdalle kun tarpeeks ettii (:

    ReplyDelete
  5. Aivan ihanan upee! Oon ite vasta lähiaikoina lämmenny hameille ja yks pallokuvioinen hame löytyykin jo kaapista. Mut tää hame on niin ihanan pirteä! Mulla olis mahdollisuuksia tuunata vaikka mitä synttärilahjaks saadulla ompelukoneella, jota en oo käyttänyt vielä kertaakaan! Täytyis ehdottomasti harjotella.

    ReplyDelete
  6. iitsku: Marssi vaan rohkeasti ompelukoneen ääreen, esimerkiksi netistä löytyy paljon helppoja ohjeita ja ideoita jotka jokainen osaa toteuttaa! (:

    ReplyDelete

Palautetta sekä muita viestejä otetaan ilolla vastaan sieltä ruudun toiselta puolelta!
- Lotta

Feedback or just a simple hello from a reader is greeted with open arms!
- Lotta